”Nyhzzan” salaatti

Klassinen nizzan salaatti saa kaverikseen Nyhtökauraa. Ruokaisa ja värikäs salaatti on valmis nautittavaksi käden käänteessä.

Ainesosat

Marinoitu punasipuli
  • 2 pientä punasipulia
  • ½ dl punaviinietikkaa
  • 2 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • mustapippuria myllystä
Sitruuna-vinaigrette
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 4 rkl tai puolikkaan sitruunan mehu
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
Salaatti
  • 1 pkt Nyhtökaura™ Tomaatti
  • 4 keitettyä perunaa
  • 2 keitettyä kananmunaa
  • ½ kurkku tai
  • 2 avomaankurkkua
  • 250 g kirsikkatomaatteja
  • ½ punttia lehtipersiljaa
  • marinoitua punasipulia
  • romainesalaattia

Asettele raaka-aineet sektoreittain tarjoiluastiaan ja tarjoile kastikkeen kanssa.

Ohjeet

  1. Marinoitu punasipuli: Kuori punasipulit ja leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi. Mittaa etikka, sokeri ja suola kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää sipulit joukkoon. Anna maustua 15 minuuttia. Lisää joukkoon öljy ja pippuri. Marinoitu sipuli säilyy jääkaapissa muutaman päivän.
  2. Sitruuna-vinaigrette: Sekoita kaikki kastikkeen raaka-aineet keskenään esimerkiksi lasissa ja laita jääkaappiin maustumaan.
  3. Salaatti: Leikkaa kypsät perunat ja kananmunat lohkoiksi. Pilko kurkut ja tomaatit, revi salaatinlehdet pienemmiksi ja hienonna yrtti. Pyöräytä Nyhtökaura paistinpannulla oliiviöljyssä.

Kategoriat: Alkuruoka, Kesä, Laktoositon, Maidoton, Pääruoka, Salaatit, Vegetaarinen

Tässä reseptissä käytimme: Nyhtökaura® Pyörykkä Tomaatti

Mitä mieltä olit? Jätä arvostelu!

0 arvostelua


G&G Reseptikirja

Nyhtökaura® – Vegepäivän reseptikirja antaa ohjeita ja vinkkejä Nyhtökauran® käyttöön. Mukana helppoa arkiruokaa, makuja eri puolilta maailmaa ja rehellistä mättöruokaa. Viikonloppuna katetaan ystävien kanssa runsaampi pöytä ja nautiskellaan rauhassa.

14.90 sis. alv