Paahdetut uunijuurekset Nyhtökauralla® ammattikeittiöön

Voit lisätä makua valkosipulilla tai tuoreella chilillä. Mikä tahansa kauden vihannes tai juures toimii. Kokeile myös omilla lempiyrteilläsi.

Ainesosat

  • 1,5 kg Nyhtökaura® Nude
  • 3/4 dl seesamiöljyä (tai muuta öljyä)
  • 1½ kg perunaa
  • 1½ kg porkkanaa
  • 1½ kg punajuurta
  • 1 kg palsternakkaa
  • 1½ dl öljyä
  • 150 g hunajaa
  • Santa Maria suolaa
  • Santa Maria mustapippuria
  • Kourallinen tuoretta rosmariinia ja timjamia
  • 12 valkosipulin kynttä (pilkottuna)

Ohjeet

  1. Sekoita ¾ dl seesamiöljyä (tai muuta öljyä) Nyhtökauran joukkoon. Paahda uunissa 7-8 minuuttia 170°C:ssa.
  2. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Huuhdo juurekset ja pilko suunnilleen samankokoisiksi paloiksi. Siirrä punajuurilohkot yhteen astiaan ja loput juurekset toiseen astiaan.
  3. Sekoita pienessä kulhossa öljy, hunaja, suola ja mustapippuri. Hienonna tuoreet yrtit sekaan.
  4. Sekoita mausteöljy hyvin juureksiin ja levitä ne sen jälkeen tasaisesti pellille. Lisää punajuuret varovasti muiden juuresten viereen pellille, niin ne eivät värjää muita juureksia. Kääntele omassa kulhossa Nyhtökaura mausteöljyssä.
  5. Kypsennä juureksia uunissa noin 15 minuuttia ja lisää sekaan Nyhtökaura. Laita uuniin vielä 10–15 minuutin ajakasi tai kunnes kaikki juurekset ovat kypsiä.

Vaihtele kasviksia kauden mukaan

Tässä reseptissä käytimme: Nyhtökaura® Nude 1,5 kg, pakaste

Mitä mieltä olit? Jätä kommentti.

0 arvostelua