Pannuleipä Nyhtökauralla®

Paahdetut kikherneet rouskahtelevat houkuttelevasti tässä pannuleipäreseptissä. Taikinan tekeminen ottaa oman aikansa, mutta lopputulos on taattu.

30

Ainesosat

Taikina
  • 2 dl vettä
  • 2 tl kuivahiivaa
  • n. 5 dl vehnäjauhoja
  • ½ tl Suolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
Täyte
  • 1 pkt Nyhtökaura® Tomaatti
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 kesäkurpitsa
  • oliiviöljyä paistamiseen
Paahdetut kikherneet
  • 2 dl kikherneitä (liotettuja)
  • Kookosöljyä
  • paprikajauhetta
  • cayennepippuria
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • hunajaa
Lisäksi
  • turkkilaista jogurttia tai kaurafraichea
  • retiisiviipaleita
  • granaattiomenan siemeniä
  • Tuoretta minttua

Ohjeet

  1. Leivät: Sekoita kuivahiiva ja suola pieneen määrään jauhoja ja lisää ne 42-asteiseen veteen. Alusta loput jauhot taikinaan ja lisää öljy viimeiseksi. Jaa kohonnut taikina 4–8 osaan. Kauli taikinasta ohuita, soikeita leipiä. Paista leivät yksi kerrallaan molemmin puolin kuumalla pannulla. Pidä leivät lämpiminä liinan alla.
  2. Täyte: Kuullota hienonnettu valkosipuli pannulla öljyssä ja lisää ohuiksi leikatut kesäkurpitsan viipaleet sekä Nyhtökaura. Pidä raaka-aineet vielä erillään.
  3. Paahdetut kikherneet: Paista kikherneet pannulla kookosöljyssä melko korkealla lämmöllä. Ripottele mausteita ja lisää hunajaa oman makusi mukaan. Maista välillä. Kikherneet ovat valmiita, kun pinta on rapea.
  4. Annostele valmiiden leipien päälle jogurttia, kesäkurpitsa-Nyhtökauraseosta ja kikherneitä. Koristeeksi retiisiä, granaattiomenan siemeniä ja minttua.

Vinkki: tee kerralla isompi satsi leipiä valmiiksi vaikka seuraavalle päivälle.

Kategoriat: Alkuruoka, Kesä, Kevyttä ruokaa, Pääruoka, Vegetaarinen

Tässä reseptissä käytimme: Nyhtökaura® Tomaatti

Mitä mieltä olit? Jätä kommentti.

0 arvostelua

G&G Reseptikirja

Nyhtökaura® – Vegepäivän reseptikirja antaa ohjeita ja vinkkejä Nyhtökauran® käyttöön. Mukana helppoa arkiruokaa, makuja eri puolilta maailmaa ja rehellistä mättöruokaa. Viikonloppuna katetaan ystävien kanssa runsaampi pöytä ja nautiskellaan rauhassa.

14.90 7.90 sis. alv